100 salaisuutta (2017)

100 salaisuutta oli esitystaiteen työpajojen ja niistä syntyvien teosten sarja, joka toteutettiin syksyllä 2017 suurten asutuskeskusten ulkopuolella, paikkakunnilla, joissa nuoret jäävät yleensä kulttuuritarjonnan katveeseen.

Hankkeeseen osallistui viisi kuntaa Pohjois-Karjalasta, Savosta ja Pohjanmaalta sekä kolme esitystaitelijaa. Jokaisessa kunnassa lopputulos oli erilainen, omanlainen tutkimuksensa siitä mitä esitystaide on. Erityisesti oltiin kiinnostuneita siitä, mitä esitystaide voi olla juuri siinä kunnassa, juuri näille nuorille. Matkassa mukana oli taitelijat Seija-Leena Salo (Lapinlahti ja Nilsiä/Kuopio), Tuomas Laitinen (Kaustinen) ja Jonna Wikström (Puolanka ja Kajaani). Lisätietoa hankkeen prosessista ja tuloksista 100salaisuutta.blogspot.com

100 salaisuutta toteutettiin yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen valtakunnallisen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilijan Laura Aralan kanssa ja hänen ideansa pohjalta.