Kummia vieraita Lapinlahdella

Toinen työskentelyjakso Lapinlahden nuorten kanssa alkoi marraskuun lopulla Lapinlahden S-marketissa, jo talvisen kylmänä torstai-iltana . Kävimme haistelemassa ja tutkimassa paikkoja ja reittejä suunnittelemaamme happeningia tai esitystapahtumaa varten. Illalla juonimme suunnitelman eli käsikirjoituksen kasaan ja teimme arvoituksellisia mainoksia Lapinlahden jaettavaksi.
Perjantaina jaoimme mainokset tärkeisiin paikkoihin joissa lapinlahtelaiset liikkuvat, kuten kirjastoon ja K- ja S-markettiin. Illan työskentelimme ahkerasti, hioimme suunnitelman valmiiksi, piirsimme kuvakäsikirjoituksen happeningistä, askartelimme ja kirjoitimme viestejä, ja yönpimeydessä harjoittelimme kävelemään huurteiselle nurmikolle merkin, jonka salaperäiset vieraat jättävät Lapinlahdelle.
Lauantaina 24.11.2018 puolen päivän aikaan, tasan kuukautta ennen jouluaattoa, Lapinlahdella nähtiin kuljeskelemassa kummia vieraita. Mahdollisesti ulkoavaruudesta kotoisin oleva joukko ilmapalloihin sonnustautuneita olentoja tarjosivat vihreitä kuulia ja piilottivat sekä jakoivat ihmisille viestejä, jotka muistuttivat usein unohtuvista tärkeistä asioita, kuten tähtitaivaasta, kuutamosta ja ilon tuottamisesta itselle ja läheisille. Ilmapalloja ilmaantui myös Lapinlahden merkittävien patsaiden käsivarsiin. Kirkon viereen kevyen lumipeitteen pintaan ilmaantui salaperäinen, kolmioista ja pisteestä koostuva merkki. Tuo sama merkki löytyi myös viesteistä. Joulukuusta etäisesti muistuttavan kuvion merkitys jäänee ikuiseksi arvoitukseksi ja salaiseksi tervehdykseksi kaukaisilta vierailta.