Punkaharjulaisen liiketalon hämärällä takapihalla juhlat muuttuivat zombie-apokalypsiksi

Koronapandemia vaikutti valtavasti työpajan suunnitteluun, aikatauluihin ja toteutukseen valtavasti, ja lopulta toteutimme työpajan hybridimallilla, joka piti sisällään kaksi lähiopetuskertaa Punkaharjulla sekä kaksi Zoom-tapaamista. Työpaja päättyi esitykseen, jota katsojat seurasivat luokasta käsin Zoom- yhteyden ja videotykin avulla.

Ryhmä koostui Punkaharjun yläasteen yhdeksäsluokkalaisista, joista tuskin kukaan aluksi tiesi mihin oli tulossa. Silti yhteistyö lähti kehittymään mainiosti; nuoret olivat innostuneita ja heittäytymiskykyisiä. Monet heistä olivat TikTok videoiden tekijöitä, ja osa harrasti myös tubettamista. Muutaman pienryhmäharjoitteen avulla nuoret saivat kosketusta Zoomiin työvälineenä ja innostuivat leikkiin mukaan.

Nuoret olivat elämässään uuden kynnyksellä. Tuttu ja turvallinen yläaste oli loppumassa ja päällänsä oli yhteishaku, joka nuoria myös paljon mietitytti. Vanha kaveripiiri oli hajoamassa ja kaikilla oli edessään uudet ympyrät. Punkaharjulla ei toisen asteen opiskelumahdollisuuksia ole. Edessä siinsi siis suuri maailma. Samanaikaisesti kutsuvana ja hieman arveluttavana.

Nuorten side Punkaharjuun oli vahva. Meidän esityspaikaksi muodostui liiketalon varjoinen takapiha, jossa nuoret kokoontuvat ja missä jo yhden oppilaan vanhemmatkin olivat toisensa tavanneet. Osa nuorista asui koulukyytimatkan päässä, mutta siitä huolimatta paikka tuntui heille kodilta. Työpajamme antoi nuorille tilaa käsitellä suhdettaan Punkaharjuun, itseensä ja toisiinsa. Oli eräänlaisten hyvästien aika.

Nuoret olivat erittäin avoimia ja esittelivät minulle elämäänsä. Koska työpaja oli osa koulua ja koulupäivää, se toi toimintaamme rajoituksia normaalia enemmän. He esimerkiksi olisivat halunneet esitellä mopojaan, ajotaitojaan sekä viedä minut uimarantansa hyppytorniin.

Teimme esityksen, jota seiskaluokkalaiset seurasivat luokkahuoneesta, missä myös esitys alkoi. Esityksen aluksi nuoret esittelivät itsensä puhelimiensa avulla omista paikoistaan koulun lähettyviltä. Omista paikoistaan nuoret kokoontuivat ”vielä viimeisen kerran” liiketalon taakse. Yhdessä oloa juhlittiin, kunnes juhlat muuntuivat zombie-apokalypsiksi.

Harjoitusaikamme oli äärimmäisen lyhyt, mutta nuoret ottivat silti tilanteen omakseen. Se oli heille konkreettinen askel kohti tuntematonta. Olin erittäin vaikuttunut vahvasta yhteisöllisestä voimasta, joka nuorista huokui. Ryhmässä työskentely heidän kanssaan oli suoraa ja rehellistä. Työpajan avulla nuoret saivat minusta kosketuksen esitystaiteen maailmaan ja kannustinkin heitä hakeutumaan rohkeasti taidekerhojen/harrastajateattereiden pariin, jos tulevasta lähiympäristöstä sellainen löytyy.  Työpaja rikastutti myös omaa työskentelyäni valtavasti. Tämä oli ensimmäinen osittain etänä toteuttamani työpaja ja edelleen ensimmäinen työpajani, jonka keskiöön toin vahvasti puhelimien käytön. Työpaja osoitti jälleen, että esitystaide voi toimintana olla erittäin yhteisöllistä sekä helppotajuista.

  • JUSSI SALMINEN