Puolangan ohjaaja Pasi Mäkelä
Sata ja yksi salaisuutta ohjaaja Pasi Mäkelä

Olen tehnyt esityksiä vuodesta 1996, innostuin silloin japanilaisesta Butoh-tanssista, se on ollut kulmakivenä koko kiinnostukselleni performanssista ja esittävästä taiteesta, tästä voidaan kenties päätellä, että minua kiinnostaa fyysisyys, läsnä-olo ja ilmaisun vapaus. Olen tehnyt esityksiä paljon ulkona ja paikkasidonnaisesti, nyt viimeaikoina taas enemmän taidetiloissa. Performanssi- ja esitystaide on (potentiaalisesti) elävää ajassa ja paikassa tapahtumista, esitykset eivät tule takaisin, siinä mielessä esitykset ovat mielestäni lähellä todellisuutta, joka virtaa omia menojaan pyristelyistämme huolimatta.

Olen asunut nyt 11 vuotta poissa Suomesta ja työskennellyt lähinnä Tsekeissä sekä sitä ympäröivissä maissa, etenkin Itävallassa. Ulkomailla olo on antanut hyvää perspektiiviä taiteen tekemisen ponnisteluille. Tekijöitä on valtavasti. Outsider outcastina oleminen on välillä hyvin turhauttavaa, mutta tekee hyvää esitysten tekemiselle, sillä sitä alkaa tekemään vain sellaista, jonka kokee merkitykselliseksi.

Se mistä olen taiteessa kiinnostunut, on mielestäni jotain, mitä tarvitsemme olemisellemme melkein niin kuin ruokaa tai unta.

© Eskus 2018 | design by z-factory